sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Viimehetkiä

En kai minä olisi kunnollinen opiskelija, jos en jättäisi kaikkea ihan viimehetkille. Täällä on nyt viimeiset viikot menneet kaikenlaisia projekteja väsätessä. Nyt alkaa onneksi loppusuora häämöttää.

Turismo y medio ambiente –kurssin suoritukseen kuului läsnäolopakko, kaksi ryhmäväittelyä ja kaksi tiivistelmää, joista viimeisen tekeminen aloitti sitten tämän vaihdoin loppuosan opiskelupaniikin. Mutta nyt on onneksi sitten ainakin yksi kurssi suoritettu varmasti (tai toivottavasti on, arvosanat eivät ole vielä tulleet). Lisäksi patrimonio historico-artistico andaluz on toivottavasti myös läpi. Sitä varten piti myöskin stressata ryhmätyötä tehden ja myös koska minun piti tehdä tentti etukäteen, koska en ole oikeana koepäivänä enää Granadassa. Kurssin suorittamiseen kuului myös kuusi vierailua granadalaisissa museoissa ja muissa kohteissa. Tämä oli kyllä ehdottomasti lempikurssini, opin paljon andalusialaisesta kulttuurihistoriasta. 

Tällä viikolla kävin myös kahdessa englanninkokeessa, joiden uskon menevän helposti läpi, vaikka en ole nähnyt kummankaan kurssin opiskelumateriaaleja. Nyt on sitten jäljellä esseen (aiheena andalusialainen identiteetti) viimeistely sociedad, civilización y turismo –kurssia varten ja sen koe, joka onneksi on monivalinta.

Kohta alkaa tosissaan lähtö häämöttää. Perhe autoilee tänään tänne ja keskiviikkona alkaa sitten paluumatka läpi Euroopan Danielin, siskon ja sen poikakaverin kanssa. Nyt pitää vaan pakata hurjana, hoitaa opiskelut ja muut viimehetken hommat sekä koittaa nauttia viimeisistä päivistä Granadassa.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Ihanaa, Leijonat, ihanaa!


Heräsin vähän myöhään täällä mm-kisahumuun ja pari ensimmäistä peliä jäi katsomatta. Sitten löytyi hyvä nettisivu, jolta pelit näkyivät. Sen jälkeen tulikin katsottua loput pelit.

Daniel on melkein kovempi lätkäfani kuin minä, joten kun Suomi varmisti paikkansa finaalissa, hänen ensimmäinen kommenttinsa oli ”meidän pitäisi olla nyt Suomessa”. Pähkäiltiin siinä sitten, että miten saadaan 1) joku baari näyttämään peli ja 2) kaikki Granadan suomalaiset sinne paikalle, kunnes minä tajusin, että Suomen lähin vastine ulkomailla sijaitsee vain reilun parin tunnin päässä.

Sunnuntai-aamuna otettiin siis bussi Fuengirolan suuntaan. Vahingossa päädyttiin suomalaiseen hostelliin, joten yllättäen minusta tuli taas puhenainen. Kun suunnattiin ulos, tuntui melkein kuin olisi Suomessa, joka puolella oli suomalaisia liikkeitä ja joka toinen vastaantulija puhui suomea.

Päivä vietettiin oikeastaan vain rannalla makaillessa. Hiekka oli kuumaa ja hienoa (en taida enää pystyä nauttimaan Granadan rannikon sorarantsusta) ja merivesi sopivan viileää. Talviturkki siis lähti Välimereen tänä vuonna.

Meidän takana oli vielä paljon porukkaa seisomassa, kadulla ja baarissa oli siis yhteensä varmaan melkein sata suomalaista.
Rentoutuminen oli tarpeen sillä illan ohjelmahan oli jännääkin jännempi. Suunnattiin suomalaiseen baariin hyvissä ajoin puolitoista tuntia etukäteen ja kun saavuttiin paikalle, se oli ihan täynnä ja kaikki penkit käytössä. Käytiin viereisessä pitseriassa syömässä ja lainattiin sieltä tuolit, jotka sitten onnistuttiin saamaan kohtuullisen hyville paikoille.

Pelihän oli tietysti aivan huippu ja viimeisen erän maali-ilottelu vei minulta äänen. Pelin jälkeen sitten fiilisteltiin muiden suomalaisten kanssa ja iloittiin maailmanmestaruudesta. Ei olisi ollut ihan sama tunnelma, jos oltaisiin jääty Granadaan katsomaan peliä läppäriltä. Kannatti lähteä. 


tiistai 24. toukokuuta 2011

Sateinen Semana Santa

Pääsiäisviikko, joka on täällä tosi iso juhla, oli jonkinlainen katastrofi. Semana Santaan kuuluu isona osana kulkueet, joissa kannetaan Jeesusta ja Neitsyt Mariaa (tai kuten naapurin kuopiolainen urheilukauppias oli todennut: ”muovinukkeja”) rumpujen ja torvien säestyksellä. Lisäksi kulkueessa on mukana surupukuisia naisia sekä miehiä kaavuissa näyttäen epäilyttävistä klukluxklanilaisilta.

Näihin kulkueisiin osallistuminen on ilmeisesti todella suuri kunnia (eikä ilmeisesti ihan ilmainen sellainen) ja niitä valmistellaan koko vuosi. Niinpä sitten uutisissa näkyi ihmisiä, jotka itkivät kulkueiden peruunnuttua sateiden vuoksi. Kyynel silmässä eivät olleet ainoastaan vanhemmat ihmiset vaan mukana oli paljon nuoria, jotka näyttivät maansa myyneiltä. 

Kulkueet itsessään olivat ihan vaikuttavia mutta minulla taisi olla liian suuret odotukset. Pidin paljon musiikin ja suitsukkeiden luomasta tunnelmasta mutta en kuitenkaan saanut aikaiseksi mennä katsomaan kuin muutamaa. Taisin olla yksin näine mietteineni, sillä Granadan kadut olivat täynnä kulkueiden ihailijoita.

Keskiviikkona päätettiin käyttää hyväksi minun lomaani ja sääennustuksen lupaamaa aurinkoa ja lähdettiin käymään rannikolla. Biitsillä makoilu ei oikein onnistunut, sillä aurinko ei halunnut kuin kurkistaa aina välillä pilvien lomasta ja tuuli oli kohtalaisen reipas. Hyvät nokoset siellä kuitenkin sai.

Vähän pääsiäisen jälkeen, toukokuun toisena, Granadassa vietettiin Cruces de Mayo nimistä juhlaa, jossa aukoille oli pystytetty ruusuista tehtyjä ristejä ja kaupungintalon edessä oli flamenco-esityksiä. Kaikkein hauskinta tässä juhlassa oli kaduilla vastaantulevat flamenco-asuihin pukeutuneet naiset ja erityisesti suloiset pikkutytöt.

torstai 12. toukokuuta 2011

Futista!

Granada-Salamanca -ottelussa riitti tunnelmaa, vaikka ei ehkä niin paljon maaleja tai taituruutta.


Kun viime syksynä tulin tänne ajattelin, että haluan pelata vaihdoin aikana futista ainakin jossain muodossa. Otinpa sitten asiasta selvää ja sainkin tietää, että tiedekunnilla on omat joukkueensa, jotka pelaavat keväällä turnauksen. Monen mutkan kautta sain sitten oikean henkilön yhteystiedot ja hän lupasi ilmoittaa jahka harjoitukset alkavat.

Asia sitten oikeastaan unohtui kunnes rupesin miettimään, että miksi tammikuussakaan ei kuulunut mitään. Siinä vaiheessa sitten luovutin ja oletin, että koko homma on peruttu. Maaliskuussa sain sitten yllättäen soiton, jossa kerrottiin, että seuraavalla viikolla on kahdet harjoitukset ja heti perään peli. Ensimmäiset treenit menivät kyllä ihan penkin alle, koska palloon ei ole tullut koskettua kunnolla pariin vuoteen. Parannusta ei tullut seuraavissakaan harkoissa saati pelissä, sillä tappio tuli.

Asia piti tietysti korjata, joten mars! Intersportiin ostamaan pallo ja puistoon omiin harjoituksiin. Eniten ongelmia minulla oli ollut pallon haltuunoton ja hallussapidon kanssa, joten näitä sitten treenattiin Danielin kanssa. Yllättävän pienellä säädöllä sitten seuraavassa pelissä minulla oli ihan eri ote koko hommaan. Voitto napsahti ja minä tein aivan naurettavan surkean voittomaalin. Muuten oli kyllä ihana pelata, kun tuntui, että osaakin edes vähän jotain ja toisaalta sai sitten luottamusta valmentajilta.

Kuten kaikessa muussakin, espanjalaiset on paljon suomalaisia äänekkäämpiä. Oma joukkue kannustaa tosi kovasti ja näinpä myös yhdessä meitä edeltävässä pelissä kannustusjoukon, joka lauloi! Pitää ilmeisesti hommata meidän SuKiKa ringetelle espanjalainen fanijoukko, jotta saadaan Suonenjoen jäähalli kerrankin raikumaan muutenkin kuin tuomarin virheiden jälkeen.

Espanjalaiset osaa myös positiivisen palautteen annon. Sitä tulee koko ajan ja itsekin on pakko tsempata ja kehua muita, muuten tuntee itsensä ihan liikaa suomalaiseksi möröksi. Toisaalta sitten jos joku sanoo miten joku tilanne olisi pitänyt pelata, tilanne voi mennä huutamiseksi, joka ei oikeasti kyllä tarkoita mitään pahaa. Suomessahan samanlaisen huutamisen jälkeen joukkueessa jatkuisi kyräily viikkoja.
Taloustieteiden tiedekunta pelaa täällä KuPS:in väreissä. Ja allekirjoittanut numerolla 3.


Myös jalkapallon katsominen on täällä lystiä. Huhtikuussa espanjalaisia hellittiin peräti neljällä klassikolla, eli Barcelona-Madrid pelillä. Sattuneesta syystä katsoin vain yhden, Copa del Reyn finaalin baarissa ja se oli kyllä kokemus, joka ei helpolla unohdu. Katsojakunta oli jakautunut aika tasan kummankin joukkueen kannattajiksi, joten huutoa riitti jatkuvasti. Kun Barcelona teki maalin, puolet porukasta hyppäsi ylös hurraamaan, ja kun se liputettiin paitsioksi, loputkin rupesivat huutamaan. Lopulta Madrid sitten vei voiton (ja myöhemmin tiputti pokaalin bussin alle..). Heti perään oli vuorossa Champions Leaguen semifinaalit, jotka nostattivat espanjalaisten tunteita hurjasti ja osa ennusti kauheaa epäsopua Espanjan maajoukkueen sisällä.  Jalkapallo on tosissaan täällä elämää suurempaa. 

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vieraita


Maaliskuu oli oikea vierailijoiden kuukausi. Ensin tuli käymään minun perheeni ja sitten Danielin sisko ystävänsä kanssa. Enpä siis paljon muuta ehtinyt tekemään ja valitettavasti jäi näkemättä niin Cadizin karnevaalit kuin Valencian Fallakset. Tosin en kyllä ole hurja suurten väkijoukkojen saati kukkaroni kadottamisen ystävä (lähestulkoon kaikilta tutuilta olivat rosvot vieneet), joten ehkäpä tämä ei ollut niin suuri menetys.

 Perheen vierailun aikana sain aikana harrastaa myös tarpeellista turisteilua täällä Granadassa. Vierailin vihdoin ja viimein Alhambrassa, joka on kaunis ja vaikuttava, jäin vain kaipaamaan kukkaloistoa, jota sieltä löytyy muina kuukausina. Lisäksi yhtenä iltana käytiin katsomassa flamencoa, joka taisi saada jopa perheen miehet vakuuttuneiksi. Kulttuurin lisäksi tarjolla oli urheilua jalkapallon muodossa. Granada hävisi yhdellä maalilla Salamancalle mutta ainakin kaikki saivat hyvän kielikylvyn ja oppivat mitä tarkoittaa ”hijos de puta”.

Meillä oli auto vuokrattuna, joten autoiltiin paljon lähiympäristössä. Käytiin rannikolla kurkistamassa josko aurinko paistaisi (vähäsen) ja vuoristossa tarkistamassa lumitilanne (liikaa). Yhtenä päivänä, jolloin minulla luentoja (paitsi että ne oli yllättäen sitten peruttu) perhe teki retken Cordobaan. Ajettiin myös ympäri Sierra Nevadan pysähtyen Guadixissa ja Almeriassa. Tämä reissu oli ilmeisesti liikaa vuokra-autolle, sillä siitä rupesi tippumaan osia pitkin tietä. Onneksi ei ilmeisesti mitään tärkeää ja se kuljetti perheen aina takaisin Malagan lentokentälle asti.

Viikon päästä saapuivat sitten Danielin sisko Leslie ja hänen kaverinsa Maija. Tytöt viihtyivät pääasiassa Granadan kaupoissa kierrellen, joten tämä viikko ei ollut ollenkaan niin kiireinen kuin aiempi. Kumma kyllä miten täällä on unohtanut Suomen hintatason. Sen kalleudesta verrattuna paikalliseen muistuttivatkin hyvin matkalaukkujen ympärille kertyvien pussien määrä. Jotta vierailu ei olisi pelkkää shoppailua vuokrattiin auto ja otettiin matkaan myös saksalainen vaihtari Nina ja tehtiin reissu Rondaan. Ronda on kyllä ehdottomasti kaunein kaupunki, jonka olen tämän vaihdon aikana nähnyt. Valitettavasti aamulla oli ollut ongelmia auton vuokrauksen kanssa ja illalla Danielin taas piti ehtiä illaksi töihin, joten vierailu oli aivan liian lyhyt. Mutta ymmärrän kyllä hyvin miksi mm. Hemingway viihtyi hyvin Rondassa.

torstai 31. maaliskuuta 2011

Suhteellisen surkeiden sattumusten sarja sekä opiskeluja (sama asia?)


Minun piti julkaista tämä juttu ajat sitten mutta sitten oli vieraita ja opiskeluja sekä taas vieraita ja lisää opiskeltavaa. Nyt siis vihdoin ja viimein.

Viimeinen viikonloppu ennen koulunpenkille paluuta meni juhliessa. Ensin perjantaina oli bileet uusille vaihtareille ja lauantaina pitikin sanoa hyvästejä vanhoille. Perjantai menikin aika lystikkäästi ja jatkui aina aamukuuteen asti. Seuraavana päivänä sitten olikin vain tarkoitus Danielin kanssa käydä etkoilla casa mexicanassa ja toivottaa sen asukkaille hyvää kotimatkaa ja lähteä itse nukkumaan ennen aamutunteja, mutta yllättäen olikin niin hauskaa, että päätettiin lähteä myös yökerhoon.

Matkalla pysähdyttiin asunnolla, koska halusin vaihtaa vähän juhlavampaan asustukseen. Mekko siis päälle ja tavarat pienempään laukkuun. Mutta hups! avaimet ei kuuluneet tähän joukkoon. Unohdin siis avaimet ehkä elämäni toisen kerran kotiin. Ja sitä luulisi, että ei syytä huoleen, meitähän on kaksi – kaksi torveloa. Daniel nimittäin onnistui myös jättämään avaimensa sisään. Ainut mahdollinen toimintasuunnitelma tässä vaiheessa oli vain jatkaa porukan mukana juhlimaan, vuokranantaja tuskin ilahtuisi soitosta kolmelta aamuyöllä. Ongelmana vain oli, että yökerho, jonne oli tarkoitus siirtyä, oli kuulemma tupaten täynnä ja jono valtava.

Niinpä siis lähdimme tallustamaan italialaisten johdolla toista diskoa kohti reippaassa vesisateessa. Monien mutkien kautta päästiin perille ja nyt ainakin tiedän mihin yökerhoon ei tarvitse palata. Tungos (ja kaikki muukin) oli niin kaamea, että piti lähteä pois. Mietittiin sitten, että minne mennä kuudelta aamulla Espanjassa. Tuli ikävä suomalaisia 24h huoltoasemia. Lopulta sitten pyydettiin päästä käymään saman meksikolaisen tytön luona, jonka kämpässä oli vietetty alkuilta. Odotettiin puoli kahdeksaan ja soitettiin vuokranantajalle, joka ensin ihmetteli kellonaikaa mutta sanoin sitten, että olisi pitänyt soittaa jo silloin yöllä. Loppujen lopuksi kaikki siis hyvin ja onneksi oli lämmin yö tällaiselle seikkailulle.

Opiskelujen aloitus meni aikalailla yhtä nappiin. Tällä kertaa syy ei ollut sentään minussa. Ensimmäisellä viikolla neuvontapisteessä kuultua: ”Ei meillä ole mitään tietoa missä luokassa tätä kurssia pidetään” ja ”tämän kurssin opettajaa ei ole olemassakaan”. Tuli siis käytyä yliopistolla muutamaan otteeseen ihan turhaan. Ja se on kyllä jatkunut läpi kevään, luentoja perutaan viikoittain ilman mitään tiedotusta.

Minulla on tänä keväänä kuusi kurssia, joista tosin kaksi on englantia, joista on tarkoitus vain käydä hakemassa opintopisteitä kokeesta ihan sen varalta, että joku muu kurssi jää suorittamatta. Neljä muuta kurssia ovat sitten matkailua: matkailu ja ympäristö; matkailun kansainvälinen organisaatio; yhteiskunta, sivilisaatio ja matkailu sekä Andalusian kulttuuriperintö. Tykkään oikeastaan kaikista kursseista ja niiden kautta olen huomannut miten monitieteistä matkailun opiskelu oikeastaan onkaan. Luulenpa siis jatkavani Suomessa samalla linjalla.
Vihdoin ja viimein kuva kauniista taloustieteiden tiedekunnasta (eikä siihen tarvittukaan kuin seitsemän kuukautta ja äiti Suomessa).


Lopuksi pieni ote, miten helppoa opiskelu välillä onkaan Espanjassa. Matkailun kansainvälinen organisaatio –kurssilla meille kerrottiin ensimmäisellä luennolla, että ei ole koetta vaan pitää tehdä yksi aika laaja ryhmätyö. Tunnelma: jes! Seuraavalla viikolla meidän ryhmämme arvotaan ensimmäiseksi ryhmäksi, jonka pitää esitellä työ muille, joten aikaa työn kirjoittamiseen periaatteessa puolitoista viikkoa. Tunnelma: okei, kyllä hoituu! Viikon päästä kurssilla on niin paljon porukkaa, että suunnitelmia pitää muuttaa ja ryhmien kokoonpanoa ja aiheita vaihtaa. Meidän ollessa ensimmäisiä ja työmme melkein valmis opettaja sanoo, että meidän ei tarvitse muuttaa mitään. Tunnelma: olipa hyvä, että oltiin ensimmäinen ryhmä. Seuraavalla viikolla palautamme työn ja opettajalta tulee ilmoitus, että meidän pitää sittenkin tehdä pienempi ryhmä sekä sitten tietysti tehdä uusi työ. Tunnelma: okei, kai se sitten pitää. Viikko aikaa joten heihei vapaa-ajalle ja näpyttelemään kestävästä matkailusta. Tunnelma: haluan vaan päästä tästä eroon mahdollisimman äkkiä. Tämän viikon tiistaina palautus (itse en ollut paikalla vaan kuulin myöhemmin, joten en tiedä kaikkia faktoja saatikka syitä) ja opettajalta tieto, että meidän pitää vaihtaa jälleen aihetta. Tunnelma: siis mitä helvettiä?!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Senhän piti olla jo kesä!


Kuun alussa espanjalainen aurinko helli ja hurmasi. Pää meni lämmöstä niin sekaisin, että sain itseni raahattua peräti lenkkeilemään. (Vielä pari kertaa ja pääsen lukuun kymmenen koko vaihdon ajalta, hurraa!) Lisää iloa elämään toi tieto meidän kattoterassistamme. Tai oli vuokranantaja siitä maininnut, mutta joulukuussa ei se paljoa houkutellut. Kävin siis nyt vihdoin tarkistamassa sen ja havaitsin hyväksi. Meidän terassimme kun on sisäpihalla eikä sinne aurinko paljoa paista. Yläkerrassa taas eivät muut rakennukset varjosta, joten hipsin rappuset ylös jumppapatja ja kirja kainalossa arskan luo treffeille.

Tätä iloa ei paljon kestänyt, sillä seuraavana päivänä alkoi sataa ja se ei ole halunnut lakata. Lämpötilakin laski alle kymmenen asteen. Espanjalainen takatalvi kenties? Tosin suomalaisiin pakkaslukemiin verrattuna täällä on oikein ihanaa. Ja pääsenpähän vielä käyttämään talvitakkiani.

Säätiedotus lupaa kevään palaavan ensi viikolla. Samoin tekevät luennot koekuukauden päätyttyä. Minullahan ei nyt ollut kuin yksi koe (inglés comercial), jossa tehtävää riitti 15 minuutiksi, joten suuresti en päässyt rasittumaan. (Ja siis tämä ei ollut ainoa kurssi, muut oli suoritettu muuten tai jo tentitty.) Keväällä on toiveissa opiskella vähän enemmän espanjankin toivottavasti sujuessa paremmin.  

Ystävänpäivää täällä vietetään jonkin verran enemmän kuin Suomessa, mutta minulta jäi tämä kokematta kun oma Valentineni oli silloin töissä. Kerettiin vaan päivällä pistäytyä kahvilla eli kaakaolla. Mutta löydettiinpä ainakin kiva kahvila aika läheltä. Toisaalta se ei kyllä ole kovin vaikeaa, koska kaikenlaisia kuppiloita löytyy joka kulmalta. Ihanuutta!

En ole tainnut kirjoittaa ruoasta ollenkaan tarpeeksi, varsinkaan tapaksista (tapoista!). Nyt alan tuntea jo monta hyvää paikkaa, joihin suunnata kun ruoanlaitto ei kiinnosta.  Parissa paikassa ollaan jo Danielin kanssa kanta-asiakkaita, eli eteen kannetaan myös ilmaista ruokaa (tai siis tapaksethan on jo ilmaisia, mutta sitten vielä ekstraa!), mikä tietysti minulle passaa mainiosti. Viime aikojen tapastutkimusretkillä olen myös oppinut, että kannattaa uskaltautua ravintoloiden baaritiskille. Tapakset eivät ole yhtä suuria kuin joissain opiskelijoiden suosimissa paikoissa, joissa eteen kannetaan isoja siivuja pitsaa tai hampurilaisia mutta ovat sitäkin maukkaampia. Kotona ruokailu ei myöskään ole huono vaihtoehto kun lähimarketin tiskiltä saa tuoretta lihaa eikä sitä suomalaista marinadia kera lihan ja hyllyistä löytyy uusia ruoka-aineita kulinaristisiin kokeiluihin.