Ihanaa, Leijonat, ihanaa!

Heräsin vähän myöhään täällä mm-kisahumuun ja pari ensimmäistä peliä jäi katsomatta. Sitten löytyi hyvä nettisivu, jolta pelit näkyivät. Sen jälkeen tulikin katsottua loput pelit.

Daniel on melkein kovempi lätkäfani kuin minä, joten kun Suomi varmisti paikkansa finaalissa, hänen ensimmäinen kommenttinsa oli ”meidän pitäisi olla nyt Suomessa”. Pähkäiltiin siinä sitten, että miten saadaan 1) joku baari näyttämään peli ja 2) kaikki Granadan suomalaiset sinne paikalle, kunnes minä tajusin, että Suomen lähin vastine ulkomailla sijaitsee vain reilun parin tunnin päässä.

Sunnuntai-aamuna otettiin siis bussi Fuengirolan suuntaan. Vahingossa päädyttiin suomalaiseen hostelliin, joten yllättäen minusta tuli taas puhenainen. Kun suunnattiin ulos, tuntui melkein kuin olisi Suomessa, joka puolella oli suomalaisia liikkeitä ja joka toinen vastaantulija puhui suomea.

Päivä vietettiin oikeastaan vain rannalla makaillessa. Hiekka oli kuumaa ja hienoa (en taida enää pystyä nauttimaan Granadan rannikon sorarantsusta) ja merivesi sopivan viileää. Talviturkki siis lähti Välimereen tänä vuonna.

Meidän takana oli vielä paljon porukkaa seisomassa, kadulla ja baarissa oli siis yhteensä varmaan melkein sata suomalaista.

Rentoutuminen oli tarpeen sillä illan ohjelmahan oli jännääkin jännempi. Suunnattiin suomalaiseen baariin hyvissä ajoin puolitoista tuntia etukäteen ja kun saavuttiin paikalle, se oli ihan täynnä ja kaikki penkit käytössä. Käytiin viereisessä pitseriassa syömässä ja lainattiin sieltä tuolit, jotka sitten onnistuttiin saamaan kohtuullisen hyville paikoille.

Pelihän oli tietysti aivan huippu ja viimeisen erän maali-ilottelu vei minulta äänen. Pelin jälkeen sitten fiilisteltiin muiden suomalaisten kanssa ja iloittiin maailmanmestaruudesta. Ei olisi ollut ihan sama tunnelma, jos oltaisiin jääty Granadaan katsomaan peliä läppäriltä. Kannatti lähteä. 

Sateinen Semana Santa

Pääsiäisviikko, joka on täällä tosi iso juhla, oli jonkinlainen katastrofi. Semana Santaan kuuluu isona osana kulkueet, joissa kannetaan Jeesusta ja Neitsyt Mariaa (tai kuten naapurin kuopiolainen urheilukauppias oli todennut: ”muovinukkeja”) rumpujen ja torvien säestyksellä. Lisäksi kulkueessa on mukana surupukuisia naisia sekä miehiä kaavuissa näyttäen epäilyttävistä klukluxklanilaisilta.

Näihin kulkueisiin osallistuminen on ilmeisesti todella suuri kunnia (eikä ilmeisesti ihan ilmainen sellainen) ja niitä valmistellaan koko vuosi. Niinpä sitten uutisissa näkyi ihmisiä, jotka itkivät kulkueiden peruunnuttua sateiden vuoksi. Kyynel silmässä eivät olleet ainoastaan vanhemmat ihmiset vaan mukana oli paljon nuoria, jotka näyttivät maansa myyneiltä. 

Kulkueet itsessään olivat ihan vaikuttavia mutta minulla taisi olla liian suuret odotukset. Pidin paljon musiikin ja suitsukkeiden luomasta tunnelmasta mutta en kuitenkaan saanut aikaiseksi mennä katsomaan kuin muutamaa. Taisin olla yksin näine mietteineni, sillä Granadan kadut olivat täynnä kulkueiden ihailijoita.

Keskiviikkona päätettiin käyttää hyväksi minun lomaani ja sääennustuksen lupaamaa aurinkoa ja lähdettiin käymään rannikolla. Biitsillä makoilu ei oikein onnistunut, sillä aurinko ei halunnut kuin kurkistaa aina välillä pilvien lomasta ja tuuli oli kohtalaisen reipas. Hyvät nokoset siellä kuitenkin sai.

Vähän pääsiäisen jälkeen, toukokuun toisena, Granadassa vietettiin Cruces de Mayo nimistä juhlaa, jossa aukoille oli pystytetty ruusuista tehtyjä ristejä ja kaupungintalon edessä oli flamenco-esityksiä. Kaikkein hauskinta tässä juhlassa oli kaduilla vastaantulevat flamenco-asuihin pukeutuneet naiset ja erityisesti suloiset pikkutytöt.

Futista!

Granada-Salamanca -ottelussa riitti tunnelmaa, vaikka ei ehkä niin paljon maaleja tai taituruutta.

Kun viime syksynä tulin tänne ajattelin, että haluan pelata vaihdoin aikana futista ainakin jossain muodossa. Otinpa sitten asiasta selvää ja sainkin tietää, että tiedekunnilla on omat joukkueensa, jotka pelaavat keväällä turnauksen. Monen mutkan kautta sain sitten oikean henkilön yhteystiedot ja hän lupasi ilmoittaa jahka harjoitukset alkavat.

Asia sitten oikeastaan unohtui kunnes rupesin miettimään, että miksi tammikuussakaan ei kuulunut mitään. Siinä vaiheessa sitten luovutin ja oletin, että koko homma on peruttu. Maaliskuussa sain sitten yllättäen soiton, jossa kerrottiin, että seuraavalla viikolla on kahdet harjoitukset ja heti perään peli. Ensimmäiset treenit menivät kyllä ihan penkin alle, koska palloon ei ole tullut koskettua kunnolla pariin vuoteen. Parannusta ei tullut seuraavissakaan harkoissa saati pelissä, sillä tappio tuli.

Asia piti tietysti korjata, joten mars! Intersportiin ostamaan pallo ja puistoon omiin harjoituksiin. Eniten ongelmia minulla oli ollut pallon haltuunoton ja hallussapidon kanssa, joten näitä sitten treenattiin Danielin kanssa. Yllättävän pienellä säädöllä sitten seuraavassa pelissä minulla oli ihan eri ote koko hommaan. Voitto napsahti ja minä tein aivan naurettavan surkean voittomaalin. Muuten oli kyllä ihana pelata, kun tuntui, että osaakin edes vähän jotain ja toisaalta sai sitten luottamusta valmentajilta.

Kuten kaikessa muussakin, espanjalaiset on paljon suomalaisia äänekkäämpiä. Oma joukkue kannustaa tosi kovasti ja näinpä myös yhdessä meitä edeltävässä pelissä kannustusjoukon, joka lauloi! Pitää ilmeisesti hommata meidän SuKiKa ringetelle espanjalainen fanijoukko, jotta saadaan Suonenjoen jäähalli kerrankin raikumaan muutenkin kuin tuomarin virheiden jälkeen.

Espanjalaiset osaa myös positiivisen palautteen annon. Sitä tulee koko ajan ja itsekin on pakko tsempata ja kehua muita, muuten tuntee itsensä ihan liikaa suomalaiseksi möröksi. Toisaalta sitten jos joku sanoo miten joku tilanne olisi pitänyt pelata, tilanne voi mennä huutamiseksi, joka ei oikeasti kyllä tarkoita mitään pahaa. Suomessahan samanlaisen huutamisen jälkeen joukkueessa jatkuisi kyräily viikkoja.

Taloustieteiden tiedekunta pelaa täällä KuPS:in väreissä. Ja allekirjoittanut numerolla 3.

Myös jalkapallon katsominen on täällä lystiä. Huhtikuussa espanjalaisia hellittiin peräti neljällä klassikolla, eli Barcelona-Madrid pelillä. Sattuneesta syystä katsoin vain yhden, Copa del Reyn finaalin baarissa ja se oli kyllä kokemus, joka ei helpolla unohdu. Katsojakunta oli jakautunut aika tasan kummankin joukkueen kannattajiksi, joten huutoa riitti jatkuvasti. Kun Barcelona teki maalin, puolet porukasta hyppäsi ylös hurraamaan, ja kun se liputettiin paitsioksi, loputkin rupesivat huutamaan. Lopulta Madrid sitten vei voiton (ja myöhemmin tiputti pokaalin bussin alle..). Heti perään oli vuorossa Champions Leaguen semifinaalit, jotka nostattivat espanjalaisten tunteita hurjasti ja osa ennusti kauheaa epäsopua Espanjan maajoukkueen sisällä.  Jalkapallo on tosissaan täällä elämää suurempaa.